top of page

Egyptin pakkosiirtolaisuus ja Saksan pakkosiirtolaisuus

Ne ovat tuhansien vuosien päässä toisistaan. Ei ainoastaan maailman fyysinen ulkonäkö tay yhteiskuntajärjestys ole muuttunut tunnistamattomaksi vaan myösvankkumattomina pidettyjä teorioita on tehty tyhjiksi. Reinin rannoilla näemme yhä kuitenkin sitä "ovelaksi tekeytymistä" mikä on syntynyt Niilin varrella. Myöskään maanpaon muoto ei eroa paljonkaan senaikaisesta. Erilainen on ainoastaan motiivi. Sano(kaamme kuitenkin), että vihassa juutalaisia kohtaan on läsnä modernismia. Ei saksalaisella faraolla ole pelkoa että "Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme", vaan hänen motiivinaan on puhdistaa germaaninen rotu hapantaikinasta. Hapantaikinasta, joka on rakentanut Saksalle paljon enemmän kuin vain Pitomin ja Ramsesin ja joka sopii Saksaan paremmin kuin saksalaiset itse. "Muistelemme sipuleita" sanoin Egyptin juutalainen vasta maistettuaan näännyttävää janoa polttavassa erämaassa. Saksan juutalainen ottaa kuitenkin omaksensa Deutschland Deutschland über allesin pärjättyään yhdenkin päivän tuossa sivistysvaltiossa. Ja lopuksi myös siitä taikinasta, joka niin pelkäsi tulevansa luetuksi juutalaiseen perheeseen kuuluvaksi; ettei se vaan herättäisi minkäänlaista epäilystä isänmaallisesta puhtaudestaan. Ensimmäisiin, jotka julistivat Herzlin juutalaisten itsenäistymistä koskevia suunnitelmia vastaan kuuluivat kuitenkin ne saksalaiset rabbit, joille Nordau antoi onnistuneen nimen protestirabbit. Yhä tänäkin päivänä voidaan löytää Hampurissa julkaistu Haggada shel pesach, jonka lauseeseen lashana habba'a birushalajim, Ensi vuonna Jerusalemissa on lisätty huomautus, ettei tämä ole Saksan juutalaisten toive. Saksan juutalaiset ajattelevat päässeensä jo kauan sitten orjuudesta vapauteen. Luonnollisestikaan eivät kaikki 600 000 Saksassa ole olleet tekemisissä protestin ja Haggada-merkinnän kanssa. Tokihan näemme, että myös Saksassa on kehittynyt nationalistinen liike, se vain on pysynyt pienen vähemmistön asiana. Ja mielenkiintoista on, että sitä pientä vähemmistöä, kuten juutalaislehtien kirjeenvaihtajat kertovat, ei tavata matkalla Saksata Palestiinaan. Eräs toinen taho, joka ei ole ollut tekemisisä sionismin kanssa, on aloittanut maanpaon Saksasta.

Featured Posts
Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Tunnisteita ei vielä ole.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page